Lapsia nimenomaan pitää kuulla

WL 25.1.2020

Kadotetut lapset

Kolumnini (WL 14.1.) ”Kadotetut lapset takaisin” kirvoitti Nea Toivosen kirjoittamaan jutun (WL 18.1.), jossa lapsen kodissa on vakava päihdeongelma. Hän kuvailee kuinka lapsen elämä on yhtä kurjuutta päivästä toiseen välillä nälkäisenä välillä peläten arvaamattomia vanhempiaan. Hän haastaa minut ja lastensuojelun työntekijät miettimään olisiko lapsen parempi olla sijoitettuna vai kotonaan. Itsestään selvää on, että kertomuksen lapsen olisi varmasti parempi olla jossain muualla kuin kotonaan. Kolumnissani en kuitenkaan ottanut kantaa huostaanottojen tarpeellisuuteen tai tarpeettomuuteen vaan huostassa olevien lasten nykytilanteeseen.

Tällaiset tarinat leimaavat kuitenkin ikävästi kaikkia, joiden lapsia on joutunut huostaan. Vastaavia ala-arvoisia videoita on mm. SOS-lapsikylä julkaissut netissä rahankeruukampanjoiden yhteydessä. Huostaanottoja tapahtuu kuitenkin monista eri syistä. Kun olen toiminut lukuisten perheiden tukihenkilönä lastensuojeluasioissa, yhdessäkään ei ole ollut kyseessä tilanne, jossa vanhemmilla olisi alkoholi-, huume- tai mielenterveysongelma. Jokaisessa kodissa lapsen on ollut turvallista olla.

Lastensuojelun asiakkaaksi on jouduttu lapsen kouluongelmien tai vaikean käyttäytymisen vuoksi. Lapsella on ollut lääkärin antama ADHD-diagnoosi tai oppimisvaikeuksia. Lapsi ei ole saanut tarvitsemiansa terveyspalveluja tai koululla ei ole kyetty järjestämään erityisopetusta. Näissä tilanteissa ongelma ei ole ollut lastensuojelullinen. Kuitenkin perheen kyky huolehtia lapsestaan tai asettaa rajoja on asetettu kyseenalaiseksi ja tämä keppihevosena on lähdetty valmistelemaan huostaanottoa. Näissä tilanteissa on väärinkäytetty ns. huolimallia.

Nea Toivonen peräänkuuluttaa lasten kuulemista. Tähän kadotetut lapset -työryhmä nimenomaan pyrkii. Se vaatii puolueettomia haastattelijoita selvittämään lasten nykyisen tilanteen. Tosiasia on, että monet lapset ovat tällakin hetkellä kadoksissa paitsi vanhemmiltaan myös viranomaisilta.

Kun edellisen kerran selvitettiin, miten sijaishuolto on toiminut, päädyttiin karuun lopputulokseen. Monien sijoitettujen lasten elämä oli ollut kaikkea muuta kuin ruusuilla tanssimista. Heitä oli sijoituspaikoissa pahoinpidelty, eristetty, yhteydenpitoa omaisiin oli laittomasti rajoitettu ja heitä oli rangaistu tavoilla, jotka olivat ihmisarvoa alentavia. Tätä pyydettiin valtiovallan taholta kauniisti anteeksi. Korvauksia menetetystä lapsuudesta ei aiota maksaa.

Kun viranomainen huostaanottaa lapsen, tulee valvonnan toimia. Tämä ei ole aikaisemmin toteutunut eikä ole mitään merkkejä siitä, että asiat olisivat nyt yhtään paremmin. Ongelmiahan on ollut samojen omistajien hallinnoimissa vanhustenhoitolaitoksissa, joiden valvonta kuitenkin on lastensijoituslaitoksia huomattavasti tiukempaa.

Toisin kuin kirjoituksessa väitetään tilanteen korjaaminen vaatii poliitikkoja. Lait siunataan eduskunnassa poliittisilla päätöksillä. Kun laki osoittautuu toimimattomaksi, sitä tulee tarvittaessa muuttaa. Jos toimimattomuus johtuu siitä, ettei lakia noudateta, on lisättävä valvontaa ja lain noudattamatta jättäminen on sanktioitava. Tämä vaatii poliittisia päätöksiä. Poliittisilla päätöksillä ei voida (eikä pidäkään) puuttua yksittäistapauksiin mutta nimenomaan sääntöjen ja yhteisen tahdon toteuttaminen tapahtuu ainoastaan poliittisten päätösten kautta. Kunnallisella tasolla linjanveto tapahtuu valtuustossa.