Tuleville sukupolville kuuluu elinkelpoinen, velaton Suomi

WL 6.6.2026

Finanssikriisistä 2008 alkanut nykyinen talouskurimus poikkeaa aikaisemmista takaiskuista. Sen sijaan, että muutaman vaikean vuoden jälkeen olisi alkanut uusi nousukausi, kriisistä käynnistyi pitkäaikainen kehitys, jonka aikana vinoutuneita yhteiskunnallisia rakenteita ei onnistuttu korjaamaan. Taloutemme rapautuminen on ollut hidasta mutta vääjäämätöntä.

Suomen kilpailukyvyn junnatessa paikallaan naapurimaat menivät ohitse ja vievät investoinnit. Menestyneet startup-yritykset karkaavat ulkomaille, ja rahaliikenteemme provisiotuotot valuvat rajojen ulkopuolelle. Halpa sähkö tuo meille nyt datakeskuksia, joiden työllistävä vaikutus on vähäinen. Niiden todellinen bisnes on palveluissa, joiden tuotot valuvat muualle kuin Suomeen.

Suuri illuusio ilmaisesta rahasta koettiin edellisillä hallituskausilla. Naiveimmat kuvittelivat nollakorkolinjan jatkuvan iäisyyksiin. Rinteen kauden ”rahaa on” -politiikan ja Marinin hallituksen paukkuvien budjettikehysten myötä Suomi lankesi tähän ansaan.

Nyt harkitsemattomasti otettujen lainojen korkovekseli on langennut maksuun. Vuonna 2021 valtionvelan korkomenot olivat vain 600 miljoonaa euroa, tänä vuonna pelkkiin korkoihin palaa noin 3 miljardia euroa. Se on melkein 2,5 miljardia ylimääräistä suoraan taivaan tuuliin – rahaa, jolle olisi parempaakin käyttöä terveydenhuollossa, vanhustenhuollossa ja perusturvassa.

Oman etunsa ja valtansa puolustamiseen keskittyvien etujärjestöjen vastuullisuudesta kertoo paljon se, miten välttämättömiä uudistuksia on yritetty jarruttaa. Vuoden 2024 poliittiset lakot iskivät dramaattisesti maamme talouskasvuun ja leikkasivat kerrannaisvaikutuksineen jopa kaksi miljardia euroa. Nuo lakkoilulla menetetyt miljardit tarvittaisiin todella kipeästi yhteiskunnallisten palveluiden turvaamiseen.

Historia osoittaa, että Suomi on selvinnyt kriiseistä vain silloin, kun on uskallettu tai ollut pakko tehdä radikaaleja rakenteellisia muutoksia. 1970-luvulla Sorsan hallituksen rajut toimenpiteet Kekkosen tuella paransivat yritysten kilpailukykyä, panivat ay-liikkeen kuriin ja laskivat palkansaajien reaalituloja. 1990-luvun lamasta puolestaan noustiin rajuilla leikkauksilla ja Nokian menestyksen siivittämänä. Orpon hallituksen aikana julkista taloutta sopeutetaan, mutta samalla työn verotusta on kevennetty niin, että reaaliansiot ovat kasvaneet.

Suomen työmarkkinauudistukset on laiminlyöty hyvän sään aikana, mutta nyt niihin on pakko ryhtyä. Talous saadaan nousuun aiemmin kriiseissä koetelluilla keinoilla: keventämällä työllistämisen kuluja, lisäämällä työn joustavuutta ja jättämällä yrityksille enemmän varoja investointeihin. Yritykset luovat sen rahan, jolla tätä kaikkea pyöritetään. Samalla julkinen talous on tasapainotettava menoja sopeuttamalla.

Oppositio puhuu kauniisti oikeudenmukaisuudesta. Oikeudenmukaista on tinkiä omasta elintasostamme ja laittaa yhteiskunnan rakenteet kuntoon tässä ja nyt. Emme voi itsekkyyttämme maksattaa nykyistä kulutustamme lapsillamme, lapsenlapsillamme ja lapsenlapsenlapsillamme. Heille kuuluu elinkelpoinen, velaton ja kilpailukykyinen Suomi.

Tiina Grönlund